Australialaisten matkailutulo Suomeen vuonna 2015

Julkaistu 30.1.2017

Tässä, kun suunnittelemme kevään kiertuetta Australiaan, tuli haettua myös tietoa australialaisten matkustuskäyttäytymisestä. Varsinkin kiinnostaa, miten he jättävät matkailutuloa ja minne se ohjautuu mm. Suomessa. Vuoden 2016 osalta ei ole vielä koko vuotta tiedossa mm. yöpymisten, saapuneiden ja viipymän osalta, niin on tyytyminen vuoden 2015 vastaaviin lukuihin. 

Helsinki on tärkein matkailualue Australiasta tuleville matkailijoille, mutta sitten heitä riittää kyllä monelle matkailualueelle. Lapissakin heitä on Rovaniemen lisäksi myös Pohjois-Lapissa ja Tunturi-Lapissa. Järvi-Suomessa erityisesti Tampereen seutu, mutta myös Saimaan alue saa osansa. Myös varsinkin vilkasta on vierailu Pohjanmaalla ja osittain tämä voi johtu "Juuret-matkailusta" eli suomalaisten jälkeläisiä tulee vierailemaan Suomessa. Paras viipymä oli Kuusamossa, yli 7 vuorokautta!! Määrät eivät ole suuria, mutta viipymä on toella hyvä. Keskimäärin australialaiset viipyivät Suomessa 2,1 vuorokautta. Markkinana laskelmiemme mukaan Australia tuottaisi reilut 12 miljoonaa euroa!

AUSTRALIA – MATKAILUTULO SUOMESSA VUONNA 2015 

 

Suomessa Australian markkinoille alueellisesti top 10 ovat:

  1. Helsinki                 (6,5 miljoonaa euroa)
  2. Rovaniemi            (1,2 miljoonaa euroa)
  3. Pohjois-Lappi       (0,8 miljoonaa euroa)
  4. Vantaa                   (0,6 miljoonaa euroa)
  5. Tunturi-Lappi       (0,5 miljoonaa euroa)
  6. Pirkanmaa            (0,3 miljoonaa euroa)
  7. Uusimaa               (0,2 miljoonaa euroa)
  8. Pohjois-Savo        (0,2 miljoonaa euroa)
  9. Kuusamo              (0,1 miljoonaa euroa)
  10. 10.  Keski-Suomi        (0,1 miljoonaa euroa) 

(Lähde: Tourism Research Australia 2017 ja Tilastokeskus 2015) 

AUSTRALIA

Yöpymiset

Saapuneet

Viipymä

Matkailutulo

Matkailutulo x Saapuneet

KOKO MAA

57 623

27 242

2,1

445,20 €

12 128 138,40 €

Espoo

581

233

2,5

530,00 €

123 490,00 €

Helsinki

31 258

14 597

2,1

445,20 €

6 498 584,40 €

Vantaa

2 659

2 093

1,3

275,60 €

576 830,80 €

AL Uusimaa 2 (ei Pääkaupunkiseutua)

818

410

2

424,00 €

173 840,00 €

AL Varsinais-Suomi

1 864

809

2,3

487,60 €

394 468,40 €

AL Satakunta

222

83

2,7

572,40 €

47 509,20 €

AL Kanta-Häme

493

158

3,1

657,20 €

103 837,60 €

AL Päijät-Häme

373

130

2,9

424,00 €

55 120,00 €

AL Kymenlaakso

120

68

1,8

381,60 €

25 948,80 €

AL Etelä-Pohjanmaa

160

53

3

127,20 €

6 741,60 €

AL Pohjanmaa

295

146

2

424,00 €

61 904,00 €

AL Keski-Pohjanmaa

96

29

3,3

699,60 €

20 288,40 €

AL Pohjois-Pohjanmaa (ei Kuusamoa)

558

355

1,6

339,20 €

120 416,00 €

AL Ahvenanmaa

277

127

2,2

466,40 €

59 232,80 €

AL Pirkanmaa

2172

605

2,5

530,00 €

320 650 €

AL Etelä-Karjala

245

110

2,2

466,40 €

51 304,00 €

AL Etelä-Savo

574

283

2

424,00 €

119 992,00 €

AL Pohjois-Savo

787

475

1,7

360,40 €

171 190,00 €

AL Pohjois-Karjala

342

140

2,4

508,80 €

71 232,00 €

AL Keski-Suomi

573

307

1,9

402,80 €

123 659,60 €

AL Kainuu

328

122

2,7

572,40 €

69 832,80 €

AL Kuusamo

684

91

7,5

1 590,00 €

144 690,00 €

....698 Rovaniemi

5 696

2 600

2,2

466,40 €

1 212 640,00 €

..SK Kemi-Tornio

235

127

1,9

402,80 €

51 155,60 €

..SK Itä-Lappi

192

69

2,8

593,60 €

40 958,40 €

..SK Tunturi-Lappi

2 247

959

2,3

487,60 €

467 608,40 €

..SK Pohjois-Lappi

3 761

2 054

1,8

381,60 €

783 806,40 €

Matkailuartikkeli

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen huomioiminen on hyödyllistä yrityksille

Lue koko artikkeli

ToolBox-travel Consulting Oy on erikoistunut palvelu- ja matkailuyritysten sekä matkailualueiden toimintaedellytysten parantamiseen. Painopiste kaikessa toiminnassa on kansainvälisyys ja kehittyminen.

 

ToolBox Consulting Oy
Maininkitie 2 C 22
FIN-02320 Espoo Finland
Puh. +358 50 375 1328
office [at] toolboxtravel.fi
» Katso tarkemmat yhteystiedot täältä

 

Kotisivut Sivumestari