Kajaani teki lähes 2 miljoonan matkailutulon v. 2015 kansainvälisiltä markkinoilta

Julkaistu 30.11.2016

 

Sarjassa esitelty aikaisemmin:

1. Kauhava

2. Pietarsaari

3. Viron markkinat

4. Iisalmi

 

Kajaani teki lähes 2 miljoonan matkailutulon v. 2015 kansainvälisiltä markkinoilta

Verrattuna edellisiin matkailukuntiin, Kajaani teki 17 markkina-alueelta saman tuloksen kuin edelliset kaupungit yhteensä. Matkailutulo saavutti vertailuluvuilla 1 940 951 euroa vuonna 2015! Tutkittavat markkina-alueet ovat kaikille matkailukohteille samat ja todennäköisesti vastaa yleistä käsitystä Suomen päämarkkinoista kansainvälisesti. Kiina ja Hongkong on liitetty yhteen. Yöpymisten sijasta olemme käyttäneet lukuina saapuneiden määrää, jolloin keskimääräistä arvoa matkailutulosta on ollut helpompi laskea. 

Matkailumarkkinointieuroista laittaisin Venäjän markkinoille noin 30 - 40 % budjetista. Venäjän osuus matkailutulosta oli laskelmissa 1 030 992 euroa vastaten yli puolta kokonaistuloksesta. Kajaanilaiset, älkää unohtako Venäjän markkinoita huolimatta maan taloustilanteesta ja kansainvälisestä boikotista! 

Seuraavat sijat menevät Ruotsille ja Saksalle. En ole kajaanilaisia nähnyt kyllä Ruotsin markkinoilla. Olisiko syytä ainakin pohtia markkinointitoteutuksia myös siellä? Ruotsin markkinoilta saatava matkailutulo viime vuonna oli 246 806 euroa. Vastaavasti Saksasta tulokseksi tuli 179 835 euroa. Molemmat merkityksellisiä ja markkinoita voisi kehittää yöpymisten ja viipymän osalta. Viro nousi lähelle Saksan lukuja (127 798 euroa) ja nämä neljä markkina-aluetta voisivat olla Kajaanin panostusten kohteina. 

Muut markkina-alueet eivät tuottaneet yli 100 000 euron tuloa eli mahdolliset panostukset markkinoilla eivät siten tarjonneet mielestäni ainakaan vielä riittävän hyvää tulosta. Lähimmäksi pääsi Iso-Britannia 57 240 euroa, Italia 45 650 euroa ja Norja 38 760 euroa.

Viipymän näkökulmasta Puola olisi tärkein markkina. Puolalaisten pitkään viipymään (keskimäärin 6,4 vuorokautta) voi olla työmatkustus vaikuttimena. Viron viipymävaikutus on myös pitkä, 3,7 vuorokautta. Myös tässä voi nähdä jonkin verran työmatkustuksen aiheuttamaa nostetta. Kolmas pitkän viipymän markkina-alue on Intia,josta matkailja keskimäärin viipyy Kajaanissa 3,8 vuorokautta. 

Yrityksille ja matkailukohteen julkisen sektorin edustajille valittavaa siis riittää markkinoissa. Painottaako enemmän määriä, viipymää, vai matkailutuloa - vai niitä kaikkia. Tärkeintä olisi kaiketi vähentää riskiä eri markkinoiden vahvuuksien ja heikkouksien edessä.

 

Seuraavassa jutussa pohdimme Tornion tilannetta.

 

Matkailuartikkeli

ToolBox -travel marketing & consulting muuttaa nimeään!

Lue koko artikkeli

ToolBox-travel marketing & consulting on erikoistunut palvelu- ja matkailuyritysten sekä matkailualueiden toimintaedellytysten parantamiseen. Painopiste kaikessa toiminnassa on kansainvälisyys ja kehittyminen.

 

ToolBox-travel marketing & consulting
Maininkitie 2 C 22
FIN-02320 Espoo Finland
Puh. +358 50 375 1328
office [at] toolboxtravel.fi
» Katso tarkemmat yhteystiedot täältä

 

Kotisivut Sivumestari