Kiinalaiset vetivät Kemin matkailutuloa ylöspäin vuonna 2015

Julkaistu 6.1.2017

Vihdoinkin voi julkistaa matkailukohteen, jossa kiinalaisten merkitys on huomattava. Kemissä kiinalaiset ovat sekä määrällisesti että matkailutulossa mitattuna merkittävin kansallisuus vertailussa olevien 17 markkina-alueen kohdalla. Saapuneita kiinalaisia oli lähes 3000 ja matkailutulokin ylitti reilusti seuraavat kansallisuudet. Saimme vertailumittarilla tulokseksi 2 175 822 euroa! Kiinalaisten viipyä on totutun alhainen, 1,4 vuorokautta. Olemmekin kuulleet, että kiinalaiset ovat olleet erityisen innostuneita jäänmurtaja Sammosta. Kokonaismatkailutuloksi 17 markkina-alueelta laskelmamme osoittaa 4 884 241 euroa. Tähän mennessä vertailussa olevien matkailukohteiden osalta, Kemi on rahassa laskettuna kolmannella sijalla Helsingin ja Heinolan jälkeen. Kiinalaisten osuus on siis lähes puolet. 

Toiseksi yli Venäjän markkinat, 591 824 euroa ja kolmanneksi Ruotsi 530 026 euroa. Matkailyöpymissä edelliset lyö Saksa, mutta rahankäyttö on saksalaisille vähäisempää. Matkailutuloksi saimme 291 270 euroa. Saksan edelle matkailutulossa meni vielä Viro, 411 070 euroa.

Japanilaisten määrät ovat yllättävän alhaisia. Saapuneita japanilaisia, jotka yöpyivät Kemissä oli alle 100 henkilöä!? Muistelemme, että aikoinaan monet japanilaiset matkanjärjestäjät huomioivat sekä Sampo-jäänsärkijän että Kemin Lumilinnan ohjelmistossaan. Mitä on tapahtunut? Matkailutuloa kertyi vuonna 2015 yhteensä 36 132 euroa.

Huomionarvoista on norjalaisten matkailutulon merkitys, joka oli yli 140 000 euroa sekä Etelä-Euroopassa ranskalaisten vähäinen määrä Kemissä, kun se muualla valtakunnassa on merkittävämpi kuin Italian ja Espanjan. Juuri italialaiset ovat merkittävämpi kansallisuus Kemille. Matkailutulossa italialaiset tuottivat 106 655 euroa.

Sarjassa seurataan 46 matkailukohdetta Suomessa ja kansainvälisten matkailijoiden jättämää matkailuloa Tilastokeskuksen ja VisitFinlandin tuottamien tilastomuuttujien avulla. Aikaisemmin on esitelty kohteina: Kauhava (46.), Pietarsaari (45.), Iisalmi (44.), Kajaani (43.), Tornio (42.), Pelkosenniemi (41.), Lieksa (40.), Kokkola (39.), Lohja (38.), Seinäjoki (37.), Heinola (36.), Salo (35.), Kalajoki (34.), Hämeenlinna (33.) ja Helsinki (1.). Virolaisten matkustusta Suomeen on esitelty samoilla muuttujilla.

 

Matkailuartikkeli

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen huomioiminen on hyödyllistä yrityksille

Lue koko artikkeli

ToolBox-travel Consulting Oy on erikoistunut palvelu- ja matkailuyritysten sekä matkailualueiden toimintaedellytysten parantamiseen. Painopiste kaikessa toiminnassa on kansainvälisyys ja kehittyminen.

 

ToolBox Consulting Oy
Maininkitie 2 C 22
FIN-02320 Espoo Finland
Puh. +358 50 375 1328
office [at] toolboxtravel.fi
» Katso tarkemmat yhteystiedot täältä

 

Kotisivut Sivumestari