Kiitos tuestasi!

Julkaistu 12.3.2013

Syöpäsäätiön kirje 12.3.2013

 

Suuri kiitos siitä, että olet ollut mukana tukemassa työtämme. Sinun avullasi olemme voineet vaikuttaa siihen, että tänään ja tulevaisuudessa yhä useampi syöpä voidaan ehkäistä tai parantaa kokonaan. Olemme myös voineet auttaa tuhansia suomalaisia syöpäpotilaita ja heidän läheisiään selviytymään vaikean sairauden aikana. Apusi on mittaamattoman arvokas

 

Lahjoituksella edistetään syöpätutkimusta

Syöpäjärjestön jakoivat vuonna 2012 tieteelliseen syöpätutkimukseen yhteensä 4,1 miljoonaa euroa. Syöpätutkimus on parhaiden hoitojen kehittämiseen sekä syövän ehkäisyn ja varhaisen toteamisen menetelmiin. 

Tutkimus on kiinni apurahoista 

Tutkijan työ on pitkälti kiinni apurahoista, sillä jos rahoitus loppuu, niin tutkimus pysähtyy ja jokin merkittävä läpimurto voi jäädä tekemättä.

Olli-Pekka Kallioniemi toimii Helsingissä Suomen molekyylilääketieteen instituutin johtajana. Hänen tutkimusryhmänsä sai hiljattain 200 000 euron Syöpäsäätiön suurapurahan.

- Apurahat mahdollistavat tutkimustyön ja ilman tutkimustyötä hoidot ja lääkkeet eivät kehity, Kallioniemi toteaa.

- Nyt on hyvä tilaisuus vaikuttaa sekä syövän hoitoon että sen ehkäisyyn. Syövän tutkimuksessa tapahtuu tällä hetkellä paljon ja nopeat edistysaskeleet ovat ulottuvillamme. Syövästä tiedetään jo paljon, mutta tietoa tarvitaan lisää, Kallioniemi perustelee tutkimustarvetta.

Syövän vastainen taisteilu jatkuu

Tänä vuonna Syöpäsäätiö täyttää 65 vuotta. Kun Syöpäsäätiö perustettiin, vain neljännes syöpään sairastuneista voitiin parantaa, nykyisin jo kaksi kolmesta paranee. Määrätietoisen työmme ja lahjoittajien pitkäjänteisen tuen ansiosta myös yhä useampi suomalainen saa nykyisin viettää 65-vuotispäiviään.

Työmme jatkuu ja tänäkin vuonna vaikutamme vahvasti siihen, että suomalaiset saavat viettää enemmän synttäreitä. Lahjoittajien tuki on ensiarvoisen tärkeää. Kiitos, että autat meitä tänäkin vuonna!

- - -

ToolBox-travel marketing & consulting on luovuttanut vuosittain joulukorttirahansa Syöpäsaatiön toimintaan.

 

 

 

 

 

Matkailuartikkeli

Summer Fun Finland Workshop 2020 on siirtynyt toukokuulta elokuulle, uusi päivämäärä on 31.8.2020

Lue koko artikkeli

ToolBox-travel Consulting Oy on erikoistunut palvelu- ja matkailuyritysten sekä matkailualueiden toimintaedellytysten parantamiseen. Painopiste kaikessa toiminnassa on kansainvälisyys ja kehittyminen.

 

ToolBox Consulting Oy
Maininkitie 2 C 22
FIN-02320 Espoo Finland
Puh. +358 50 375 1328
office [at] toolboxtravel.fi
» Katso tarkemmat yhteystiedot täältä

 

Kotisivut Sivumestari