Etelä-Aasia

Lähinnä huomio kohdistuu Etelä-Aasiassa Intiaan, joka väestöllisesti on merkittävä ja kaikkien matkailutrendien mukaan yksi merkittävimmistä lähtömaista tulevaisuudessa Kiinan ohella. 

Intia

Intian bruttokansantuote ei ole kehittynyt samanlaisella vauhdilla kuin esimerkiksi Kiinassa. Vuonna 2017 ekonomistit odottavat talouden kasvavan vain 1,9%-yksikköä. Työttömyys olisi noin 4,8%, mutta todellista lukua on vaikea saada. Inflaatio pysyisi noin 5%-yksikön vauhdissa. 

MATKAILU

Intialaiset ovat yksi tärkeimmistä matkustajaryhmistä kiinalaisten ohella. Suomi-kuva paranee jatkuvasti paikallisten matkanjärjestäjien keskuudessa. Finnairin suorat lennot tukevat tätä. Intialaiset tekevät noin 50-60 000 yöpymistä vuosittain Suomeen. Viipymä on keskimäärin erittäin hyvä eli 2,6%. Matkanjärjestäjät ja matkatoimistot toimivat hyvin paikallisesti. Monilla ei ole internet-sivustoja, vaan käyttävät omaa asiakasverkostoa palveluittensa markkinoimiseen. Maassa toimii yksi ulkomaan matkustukseen erikoistunut edunvalvontajärjestö.

Intiasta on yksi suora lentoyhteys Helsinkiin; New Delhistä. 

SUOSITTELEMME
  • Myyntivierailut kohdemarkkinamaassa erityisesti matkanjärjestäjien keskuuteen 
  • Media- ja PR-tilaisuudet esim. eri messutapahtumien yhteydessä
  • Kampanjat matkanjärjestäjien ja ns. online matkanjärestäjien (intialaiset) kanssa 
  • Cross-marketing
  • FAM- ja mediavierailut Suomessa

TOIMENPITEITÄ 2017 - 2018

Workshop Intiassa, 2018

Ajankohta: maaliskuu 2018

Kohde: Mumbai ja Delhi

Hinta:

Yksi kohde 750€ + alv 24%

Kaksi kohdetta 1200€ + alv 24%

Kaikki kolme kohdetta 1 500€ + alv 24%

Hinta sisältää: tapahtuman järjestelyt, majoitus Scandinaaviselle elinkeinolle, lounasjärjestelyt agenteille, kutsujen tekeminen, lähettäminen sekä ilmoittautumisten vastaanottaminen.

Kaupungista riippuen, kutsuttuja on noin 50-90 agenttia / per kaupunki.

Huom: Vähintään 10 osalistujaa tarvitaan kiertueen toteutukseen. Paikallislennot Delhi-Mumbai-Bangalore-Delhi maksavat noin  RS 20.000. Hinta tarkentuu varausta tehtäessä.

 

SATTE 2018

SATTE on Etelä-Aasian tärkein matkailutapahtuma, jonka vuoden 2015 luvut olivat ennätykselliset 640 näytteilleasettajaa yli 35 maasta, 23 maakuntaa Intiasta ja ostajia yli 70 kaupungista. Myyjien ja ostajien välillä järjestettiin yhteensä 10 000 tapaamista.

Ajankohta: 31.1. - 2.2.2018

Kohteet: New Delhi ja Pragati Maidan

Hinta: 1 550€ + alv 24% / edustaja / yritys

Hinta sisältää: osallistuminen 4 yrityksen osastoon (12m2)

 

Ilmoittautuminen tapahtumiin tällä sivulla olevan Ilmoittaudu-linkin kautta.

Lisätiedot: office [at] toolboxtravel.fi

 

Yhteistyökumppanimme:

Papori Bharati, Footloose & Fancy Free

Matkailuartikkeli

Suomen kansainvälisen matkailun voittajat ja häviäjät vuoden 2017 alkukausi

Lue koko artikkeli

ToolBox-travel marketing & consulting on erikoistunut palvelu- ja matkailuyritysten sekä matkailualueiden toimintaedellytysten parantamiseen. Painopiste kaikessa toiminnassa on kansainvälisyys ja kehittyminen.

 

ToolBox-travel marketing & consulting
Maininkitie 2 C 22
FIN-02320 Espoo Finland
Puh. +358 50 375 1328
office [at] toolboxtravel.fi
» Katso tarkemmat yhteystiedot täältä