Pitchaus-kilpailu!

Julkaistu 10.12.2012

AVEK palkitsee luovan alan innovatiivisia tuote- ja palveluideoita cd² -pitchauskilpailussa perjantaina 1.2.2013 Hotel Katajanokan luovassa miljöössä Helsingissä.
cd² -kilpailu, joka kokoaa yhteen ideoiden tekijät ja kehittäjät, on monelle ensimmäinen askel tiellä menestykseen. Kilpailu haastaa heittäytymään ja testaamaan oman idean menestys-mahdollisuuksia sekä kehityspotentiaalia asiantuntijoista koostuvan tuomariston edessä.
Vuoden 2013 tapahtumassa yhdistyvät c² ja d² -kilpailut, jotka ovat osa AVEKin DigiDemo- ja Crea-Demo-rahoitusohjelmia. Kilpailun aikana tuomaristot palkitsevat 12 kpl innovatiivisia ja kulttuurisia luovan alan tuote- ja palvelukonsepteja 2500€ jatkokehityspalkinnolla. Lisäksi kilpailussa jaetaan 2500€ palkinto päivän parhaalle pitchaukselle. Jaettavat palkinnot myönnetään opetus- ja kulttuuri-ministeriön AVEKille osoittamista määrärahoista. Kilpailun kahden linjan tuomaristossa on mukana alan parhaita asiantuntijoita.


 c² tarjoaa väylän luovan alan yritysten ja kulttuurialan ammattilaisten tuotekehityshankkeisiin, joissa etsitään uusia tuote- tai palveluinnovaatioita.
 d² painottaa erityisesti digitaalisiin kanaviin tehtäviä kulttuurisia sisältö- ja palveluideoita.
cd² -kilpailun yhteydessä toteutetaan miniseminaari, joka tarjoaa ajankohtaista tietoa luovan alan tuotekehityksestä sekä esimerkkejä menestyneistä kehityshankkeista. Lisäksi Luova Suomi mahdol-listaa pitchauksen filmaamisen 10 ensimmäiselle halukkaalle päivän aikana. Pitchausvideoiden par-haimmisto julkaistaan Luova Suomen verkkosivuilla, Pitchaus-TV:ssä.
Kilpailuun pääsee mukaan 64 osallistujaa, jotka valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Henkilökohtainen ilmoittautuminen kaikille avoimeen kilpailuun tapahtuu
10.12.2012—14.1.2013 AVEKin sivuilla www.kopiosto.fi/avek.

cd² haastaa ideat kehittymään!
Lisätietoa cd² -kilpailusta:
Heidi Moberg, Tuottaja
heidi.moberg [at] diges.info
tel. +358 44 355 6730
AVEK
Juha Samola
juha.samola [at] avek.kopiosto.fi
tel. 09 4315 2350

Matkailuartikkeli

Espanjalaisten matkailu Suomessa 2019, 2022 ja 2023 - tulevaisuuden odotukset

Lue koko artikkeli

ToolBox-travel Consulting Oy on erikoistunut palvelu- ja matkailuyritysten sekä matkailualueiden toimintaedellytysten parantamiseen. Painopiste kaikessa toiminnassa on kansainvälisyys ja kehittyminen.

 

ToolBox Consulting Oy
Kalaonnentie 9 B 63
FIN-02230 Espoo Finland
Puh. +358 50 375 1328
office [at] toolboxtravel.fi
» Katso tarkemmat yhteystiedot täältä

 

Kotisivut Sivumestari