Haltialan alueen kehittämiseen liittyvä ideointi-iltapäivä ke 17.4.2013

Julkaistu 18.4.2013

Hieman sateisessa säässä tutustuttiin Haltialan tilan moninaisiin kohteisiin, joita ovat:

  • Wanha Pehtoori (kahvila)
  • Haltialan tila, joka on tunnettu moninaisista kotieläimistään
  • Arboretum, runsaslukuisesti koto- ja vierasperäisiä lehti- ja havupuita
  • Aarnimetsäalue
  • Niskalan Tila
Lisäksi lähettyvillä on vielä Tuomarinkylän kartano, jossa voi ruokailla, nauttia historiallisesta museosta, kokoustaa "Pehtoori"-nimisessä rakennuksessa tai tehdä hankintoja sisustusliikkeessä.
Keskiviikon tilaisuuteen oli kokoontunut innokas joukko Helsingin kaupungin eri virastoista. Tavoitteena oli tuoda esille Haltialan tilan kehittämiseen niin paikallisten virkistyskäyttöalueena kuin matkailijoiden tutustumiskohteena. Saimme toista sataa erilaista näkökulmaa kolmen eri työryhmän ansiosta, jotka aktiivisesti ottivat kantaa alueen infrastruktuurin kehittämiseen, palvelujen lisäämiseen ympärivuotiseksi, markkinointiviestinnän tehostamiseen sekä alueen yleiseen vetovoimaan. Selkeästi ideailtapäivän suurin keskustelunaihe liittyi alueen saavutettavuuteen. 
Ratkaisuehdotuksia tuli useita ja toivon, että ainakin osa näistä ideoista saadaan ihan toteuttamisasteelle. Työ siis vielä jatkuu...
Matkailuartikkeli

Espanjalaisten matkailu Suomessa 2019, 2022 ja 2023 - tulevaisuuden odotukset

Lue koko artikkeli

ToolBox-travel Consulting Oy on erikoistunut palvelu- ja matkailuyritysten sekä matkailualueiden toimintaedellytysten parantamiseen. Painopiste kaikessa toiminnassa on kansainvälisyys ja kehittyminen.

 

ToolBox Consulting Oy
Kalaonnentie 9 B 63
FIN-02230 Espoo Finland
Puh. +358 50 375 1328
office [at] toolboxtravel.fi
» Katso tarkemmat yhteystiedot täältä

 

Kotisivut Sivumestari