Benelux-maat

Benelux-maissa merkittävimmän markkina-alueen muodostaa Alankomaat. Belgiasta ja Luxemburgista tulevat matkailijamäärät eivät volyymeiltaan ole vertailukelpoisia Alankomaiden vastaavien kanssa. Belgiassa kuitenkin kannattaa toteuttaa markkinointitoimenpiteitä. 

Alankomaat

TALOUS

Alankomaiden talous kasvaa voimakkaasti vuonna 2021 4,3 % ylittäen kriisiä edeltäneen tason vuoden 2021 loppuun mennessä, minkä jälkeen se kasvaa 3,2 % vuonna 2022 ja 1,8 % vuonna 2023. Yksityinen kulutus vetää kasvua, kun kotitalouksien säästämis-asteet normalisoituvat edelleen.kasvaa jyrkästi pandemian alussa. Yksityiset investoinnit elpyvät hitaammin jatkuvan epävarmuuden vuoksi. Talouden elpyessä ja avoimien työpaikkojen lisääntyessä työttömyys pysyy alhaisella tasolla.

MARKKINAKATSAUS

Polttoaineen hinnanvaihtelut voivat vaikuttaa kiertomatkailuun. Kiertomatkailun kannalta on myös tärkeä huomioida laivayhteyksien kapasiteetit. Lentoyhteyksistä vastaavat pääasiallisesti Finnair ja KLM. Lisäksi yhden välilaskun kautta Lufthansa ja SAS ovat merkittäviä. Haasteena on hieman Suomi-myyjien pieni määrä. Aktiviteettimatkailu ja yleisesti kiinnostus Suomeen kasvanut.

SUOSITTELEMME

  • Myyntivierailut kohdemarkkinamaassa erityisesti matkanjärjestäjien keskuuteen 
  • Media ja PR-tilaisuudet esim. Vakantiebeurs-tapahtuman yhteyteen 
  • Kampanjat matkanjärjestäjien kanssa 
  • Kampanjat ns. online matkanjärjestäjien kanssa (alankomaalaiset)
  • Cross-marketing
  • Sosiaalisen median kampanjat
  • FAM- ja mediavierailut Suomessa 
     

Belgia

TALOUS

Yksityisen kulutuksen ja yritysten investointien odotetaan jatkavan voimakasta talouden elpymistä. BKT:n kasvun ennustetaan yltävän 3,2 prosenttiin vuonna 2022, ennen kuin se palaa kohti potentiaalia 1,4 prosenttiin vuonna 2023. Työmarkkinat ovat elpyneet, ja työttömyysasteen odotetaan saavuttavan huippunsa 6,6 prosenttiin vuonna 2022 ja laskevan sitten. Työvoima- ja osaamispula keskeisillä sektoreilla voi hidastaa kasvua. Inflaatio kiihtyy ja nopeasti nousevat energian hinnat voivat kiihdyttää palkka-inflaatiota indeksoinnin kautta.

MARKKINAKATSAUS

Belgiassa Suomen markkinat ovat harvojen matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien myynnissä. Merkittävimmät teemat ovat City Breaks ja Kiertomatkailu. Sesonki keskittyy kesään. 

SUOSITTELEMME

  • Myyntivierailut kohdemarkkinamaassa erityisesti matkanjärjestäjien keskuuteen  
  • Mediatilaisuudet ja cross-marketingtilaisuudet 
  • Kampanjat matkanjärjestäjien kanssa  
  • FAM- ja mediavierailut Suomessa

TOIMENPITEITÄ 2022

Myyntikäynnit kestävän kehityksen matkailutuotteiden markkinoimiseksi, kevät tai syksy 2022
Myyntikäynnit toteutetaan Benelux-maissa, joissa vieraillaan tärkeimpien, kestävän kehityksen matkailutuotteista kiinnostuneiden matkanjärjestäjien ja matkatoimistojen luona.
Hinta: 900 € + alv 24 % / yritys / päivä

Hinta sisältää:  Myyntikäyntien järjestämisen ( 4 käyntiä / päivä ), isännöimisen, tulkkauksen tarpeen vaatiessa
Hinta ei sisällä: Matkakulut, majoitus, ruokailut
Huom:  2 yritystä tarvitaan myyntikäyntien toteuttamiseksi

Vakantiebeurs 2022 - 52 vuotta!

Aika: ammattilaispäivä 12.1 ja yleisöpäivistä 13.1 - 16.1.2022. Olemme ammattilaispäivän ajan 15.1 messuilla. 

Paketteina kaksi vaihtoehtoa:

1. Myyntitapaamiset 12.1 – 13.1.2022 

Myyntitapaamisten kestoksi on varattu 30 minuutista tuntiin, jolloin vähimmäistapaamisten määrä olisi  6 / päivä ja enimmäismäärä 10 / päivä. Osa tapaamisista on voitu järjestää messurakennuksen ulkopuolelle ennen klo 10.00 tai klo 18.00 jälkeen ostajaosapuolen toimesta ja toiveesta. Sinulla on mahdollisuus tutustua messuihin myös varsinaisten myyntikäyntien ulkopuolella.    

2. Osasto-osallistuminen 12.1 – 16.1.2022

“Green North” -osasto, jossa osallistujalla oma infopöytä ja kaksi tuolia. Ensimmäinen päivä omistettu matkailualan ammattilaisille ja muut päivät kuluttajille.

Paikka: Utrecht, Alankomaat

Palvelupaketit: Vaihtoehtoina ovat 1. Myyntikäynnit 12.1 - 13.1.2022 ja 2. Messuosasto-osallistuminen 12.1 - 16.1.2022

Hinta:

Early Bird -paketti on voimassa 15.9.2021 saakka : Myyntikäynnit 950 € + alv 24 % / yritys. Messuosasto-osallistuminen 2750 € + alv 24 %. Lisähenkilö molemmissa tapauksissa 150 € + alv 24 %.

Normaalihinta 16.9 - 15.12.2021: Myyntikäynnit 1100 € + alv 24 % / yritys. Messuosasto-osallistuminen 2900 € + alv 24 % / yritys. Lisähenkilö molemmissa tapauksissa 150 € + alv 24 %.

Hinta sisältää: Myyntikäyntien järjestäminen (vähintään  5-6 palaveria / päivä, enintään 10 palaveria / päivä, sisäänpääsyliput tapahtumaan

Hinta ei sisällä: Matkakulut, majoitus, ruokailut

Huom: 1 yritys tarvitaan myyntikäyntien toteuttamiseksi. Messuosallistujia tarvitaan vähintään 6 yritystä.

Ilmoittautuminen: viimeistään 15.12.2021.

ilmoittautumislinkki: https://forms.gle/iyuDd2ZGqBhqs5n68

 

Green North at Vakantiebeurs 2022
Vakantiebeurs 2022
Matkailuartikkeli

Hyvää loppuvuotta! Onnellista Uutta Vuotta 2022!

Lue koko artikkeli

ToolBox-travel Consulting Oy on erikoistunut palvelu- ja matkailuyritysten sekä matkailualueiden toimintaedellytysten parantamiseen. Painopiste kaikessa toiminnassa on kansainvälisyys ja kehittyminen.

 

ToolBox Consulting Oy
Maininkitie 2 C 22
FIN-02320 Espoo Finland
Puh. +358 50 375 1328
office [at] toolboxtravel.fi
» Katso tarkemmat yhteystiedot täältä

 

Kotisivut Sivumestari