Salla - in the middle of nowhere, mutta monet sinne löytävät

Julkaistu 22.1.2017

Salla on ottanut joskus kansainvälisessä kielenkäytössä kielteisenäkin käytetyn sloganin kuvailemaan matkailukohdettaan ja todennäköisesti sijaintiaan Itä-Lapissa. Salla ei ole kuitenkaan jäänyt mielikuviin perustuvan kohdebrändin vuoksi ilman kansainvälisiä matkailijoita. Ulkomaiset matkailijat jopa nostavat Sallan matkailun merkitystä. Vertailussamme 46 eri kohteen osalta Salla nousee sijalle 31. kun huomioidaan vain ulkomaiset vieraat. Jos huomioitaisiin myös kotimaiset matkailijat, sijoitus tippuu sijalle 38. Matkailutuloa Sallaan kertyi vuonna 2015 vertailumaiden (17) osalta yhteensä 2 325 071 euroa. Panostukset kansainväliseen markkinointiin on siten täysin perusteltuja. Kuitenkin poiketen muista Lapin matkailukohteista, Sallalla on omat päämarkkinat.

Venäjä tuo suurimman matkailutulon alueelle (1 049 040 euroa), joka on lähes puolet koko kansainvälisestä matkailutulosta. Viipymä on 2,6 vuorokautta, joka on ihan kohtalainen. Keskimäärin alueella kansainväliset matkailijat viipyvät noin neljä vuorokautta, joten parempiakin kansallisuuksia on olemassa. 

Espanja nousee toiseksi matkailutulovertailussa. 654 matkailijaa, jotka saapuivat Sallaan vuonna 2015 viihtyivät siellä keskimäärin 4,4 vuorokauden verran. Matkailutuloa espanjalaiset kerryttivät alueelle yhteensä 319 152 euroa. Sallan kannattaisi ehdottomasti panostaa Espanjan markkinoihin!

Alankomaat markkina-alueena nousi lähes Espanjan tuntumaan. Matkailutuloa saatiin sieltä yhteensä 314 568 euroa. Viipymä oli keskimääräistä suurempi, 5,7 vuorokautta. Matkailijoita saapui alueelle vuonna 2015 yhteensä 1224. Hiukan niukempi rahankäyttö tiputti alankomaalaiset kolmanneksi vertailussamme. 

Seuraavaksi laittaisin sallalaisten markkinointirahoja Ruotsin (162 418 euroa), Saksan (130 815 euroa) ja Iso-Britannian (119 515 euroa) markkinoihin.  Muut jättäisinkin jo yleisen kysynnän armoille. Varmaan vielä kiinnostaa tietää Aasian merkityksestä Sallan matkailualueelle. Japanilaiset jättivät matkailutuloa 39 168 euroa ja kiinalaiset 31 944 euroa. Aasialaisten kysyntä median hehkuttamisesta huolimatta ei mene tasaisesti Suomessa.

Sarjassa seurataan 46 matkailukohdetta Suomessa ja kansainvälisten matkailijoiden jättämää matkailuloa Tilastokeskuksen ja VisitFinlandin tuottamien tilastomuuttujien avulla. Aikaisemmin on esitelty kohteina: Kauhava (46.), Pietarsaari (45.), Iisalmi (44.), Kajaani (43.), Tornio (42.), Pelkosenniemi (41.), Lieksa (40.), Kokkola (39.), Lohja (38.), Seinäjoki (37.), Heinola (36.), Salo (35.), Kalajoki (34.), Hämeenlinna (33.), Kemi (32.) ja Helsinki (1.).  
Kansallisuuksista olemme aikaisemmin käsitelleet eteläkorealaisten ja virolaisten matkustusta Suomeen samoilla muuttujilla.
Matkailuartikkeli

Espanjalaisten matkailu Suomessa 2019, 2022 ja 2023 - tulevaisuuden odotukset

Lue koko artikkeli

ToolBox-travel Consulting Oy on erikoistunut palvelu- ja matkailuyritysten sekä matkailualueiden toimintaedellytysten parantamiseen. Painopiste kaikessa toiminnassa on kansainvälisyys ja kehittyminen.

 

ToolBox Consulting Oy
Kalaonnentie 9 B 63
FIN-02230 Espoo Finland
Puh. +358 50 375 1328
office [at] toolboxtravel.fi
» Katso tarkemmat yhteystiedot täältä

 

Kotisivut Sivumestari